torstai, 18. syyskuu 2008

Kadonneet 5

Sillä välin muualla...<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

”Miten tyttäreni voi, Titania?” aallotar kysyi julmasti. ”Olethan hoitanut häntä hyvin?” hän jatkoi. ”Mitä se sinulle kuuluu? Dafne voi vallan mainiosti, ja vaikken häntä inhoakkaan, haluaisin rakkaan Selenen takaisin sinne minne hän kuuluukin”, Titania vastasi kylmästi, ja yritti peittää kaipuutaan. ”Sinulla on utelias tytär. Hän on alkanut kaivella menneitä, ja kysellä kaikenlaista. Eräänäkin päivänä yllätin hänet Dafnen kuva sylissä. Mutta tiedät paremmin kuin hyvin, että myöhästyit. Et palauttanut Dafnea ajoissa, mikä on sinulle harmillista. Hän voi palata koska haluaa takaisin aallottareksi, mutta Selene on ikuisesti veden vanki. Tulinkin neuvottelemaan, rakas sisko”, aallotar sanoi kaikkea muuta kuin lempeästi. ”Niin arvelinkin”, Titania sanoi halveksuen ja jatkoi: ”Kerro, mitä sinulla on mielessäsi.” Aallotar katsoi Titaniaa voiton riemuissaan: ”Päästä tyttäreni veteen, huomenna, täysikuun aikaan. Muuten minulle ei jää vaihtoehtoja Selenen suhteen. Hänen on kuoltava, koska aallottarella ei voi olla kahta tytärtä samaan aikaan.” ”Eli aiot tappaa hänet joka tapauksessa?” Titania nyyhkäisi. Aallotar irvisti inhoten. ”On yksi tapa, jolla Selene voi palata maalle. Hänen on haluttava sitä itse, täyden kuun aikaan”, aallotar kertoi. ”Miten hän voisi haluta maalle, jos hän ei tiedä tästä elämästä?” kysyi Titania. ”Siinäpä sinulle pohtimista, sisko kulta. Tyttö on tonkinut koko poissa olo aikanani huonettani. Eiköhän hän ole löytänyt jotakin, joka viittaa tähän sinun elämääsi. Kirjoitin Selenelle kirjeen, ja sinä voit tehdä samoin juuri nyt. Aikaa sinulla on ruhtinaalliset viisitoista minuuttia. Kerro mitä haluat, ja toimitan sen hänelle. Minun kirjeeni on jo lähtenyt matkaan, ja saapuu Selenelle tai on jo saapunut”, aallotar kertoi. ”Vai niin”, Titania totesi ja alkoi kirjoittaa.

Viidentoista minuutin päästä hän ojensi kirjeen kirjekuoressa aallottarelle. ”En luota sinuun, kuin vain tämän kerran. Mutta laitoin kirjeeseen varmistusloitsun. En ole menettänyt voimiani, vaikka asunkin maalla”, Titania hymähti ja oli iloinen oveluudestaan. ”Valitettavasti, ja tiedän sen, armas sisko”, aallotar sanoi välinpitämättömästi ja katosi veteen.

Titania huokaisi ja katosi metsään.

torstai, 18. syyskuu 2008

Kadonneet 4

Selene<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Jäin melkein kiinni, kun olin tonkimassa tätini huonetta. Kelly tuli siihen oven taakse ja kysyi: "Onko siellä joku?". En vastannut mitään, vaan menin piiloon juuri parahiksi niin, ettei Kelly ehtinyt nähdä minua. "Kuulin varmaan omiani", Kelly mumisi ja laittoi oven kiinni jälkeensä.

Tein oikean löydön! Luulen, että se on meidän sukukirja, koska siinä on paljon kuvia aallottarista ja vetehisistä. Tutkin sitä koko eilisillan, mutten löytänyt itseäni. Kiinnostavimmat asiat olivat kuvat Dafnesta, jota en tunne sekä naisesta, jonka nimi oli sutattu ja päälle kirjoitettu: "Siskoni, petturi". Kuvassa oli kaunis nainen, ja kun katsoin kuvaa, sisälläni tuntui oudolta, aivan kuin tuntisin tuon naisen. Katson kuvaa nytkin, ja se saa kylmät väreet kulkemaan selkääni pitkin.

 

torstai, 14. elokuu 2008

Kadonneet 3

Dafne<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

”Hei Daf, tulisit jo! Me myöhästytään kohta tunnilta”, Nevra sanoi ja vilkuili kelloon. ”Joo, joo! Minkä minä sille mahdan, että kirjani päättävät pudota juuri ennen hissan tuntia?” huudahdan ja kiiruhdamme yhdessä historian luokkaan. ”Toivo vaan, ettei hissan maikka ole vielä luokassa. En haluaisi myöhästyä ekana päivänäni!” Nevra vaahtoaa ja vetää henkeä avatessaan luokan oven. ”Aah, te taidatte olla Nevra ja Dafne? Minä olen historian opettajanne Alicia-Carrie Nomstrong. Mikä on syy myöhästymiseenne?” nainen luokassa esittäytyi ja osoitti meille istumapaikat. Vilkaisin Nevraa, ja päätin vastata. ”Anteeksi nti. Nomstrong. Minun reppuni hajosi ja kaikki kirjat levisivät käytävälle. Nevra jäi odottamaan minua, ja myöhästyi näin itsekin”, selitin. Opettaja nyökkäsi ja hymyili. ”Suosittelen ostamaan ensi kerralla uuden repun, ennen kuin se hajoaa”, hän sanoi ja kääntyi taululle päin. Istuuduin ja koko luokka tirskui. Minkä minä sille mahdan, jos elän köyhässä perheessä? Sitä en kuitenkaan sano ääneen, vaan jään kuuntelemaan opettajaa. ”Tänään meillä ei olekaan historiaa, koska haluan tutustua teihin luokanvalvojana. Kaikkihan tietävät että herra Mical on lomalla tämän lukuvuoden, mutta palaa opettamaan teitä yhdeksännelle luokalle”, opettaja selitti ja jakoi papereita. Kun hän oli jakanut kaikki paperit, hän jatkoi: ”Saatte kirjoittaa itsestänne, mistä tahansa; harrastuksista, unelmista, koulusta, vapaa-ajasta, ynnä muusta sellaisesta. Teillä on koko tunti aikaa, ja loput saatte läksyksi. En anna rajoja, mutta toivon että teette mahdollisimman tarkan kertomuksen itsestänne. Kertomuksenne vaikuttaa äidinkielen arvosanaan, sovimme siitä nti. Ciriaksen kanssa. Voitte aloittaa.” Minun kertomuksestani ei pitkä tulisikaan, ajattelin mutta rupesin kuitenkin kirjoittamaan.

 

Arvoisa nti. Nomstrong,

toivon ettette pahastu siitä, ettei minulla ole paljonkaan kerrottavaa itsestäni. Yritän kuitenkin.

Olen siis Dafne, ja asun nykyään tätini luona. Ensimmäiset kymmenen vuottani elin pelossa. Minut oltiin julistettu paholaisen apuriksi, ja minua vainottiin. Viisi vuotta sitten minut kuitenkin vapautettiin tuosta luulosta, joka ei ollut totta. Vaikka nykyään historian kirjoissa väitetään, että noita vainoja ei ole nykyaikana, niitä oli vielä viisi vuotta sitten pienessä kylässä jossa olin vankina. Asuin silloin kaukana täältä, ja siellä ei ollut näin kehittynyttä. Onnekseni tätini Titania löysi minut, ja toi minut tänne asumaan. En kuitenkaan syytä ketään, edes heitä jotka pitivät minua vankinaan. He elivät ajassa, joka täällä elettiin satoja vuosia sitten. He eivät olleet kehittyneet samalla tavalla kuin kaikki täällä.

Joka tapauksessa, asun nyt koulun lähellä olevassa talossa tätini Titanian kanssa. Täti on aika suruinen, enkä osaa auttaa häntä. Enkä tiedä mitään hänen menneisyydestään, tai äidistäni. Luulen että äitini tapettiin vainoissa, mutta täti ei suostu puhumaan asiasta.

Nykyään minulla on kaikki hyvin, vaikka kaikki kiusaavatkin minua koska olen köyhä. Siksi he nauroivat minulle myös tänä aamuna kun te kehotitte minua ostamaan uuden repun. Minulla ei ole varaa siihen.

 

Kun sain lauseen loppuun kello soi. ”Noniin lapsukaiset. Voitte mennä välitunnille ja tämä tehtävä on ensimmäinen kotitehtävänne tänä vuonna”, opettaja sanoi ja koko luokka ryntäsi ulos. ”Tuletko sinä Daf?” Nevra kysyi, kun pakkasin kirjoja. ”Tulen kohta perässä. Tavataan katoksen alla”, vastasin ja Nevra meni menojaan. ”Opettaja”, aloitin. ”Niin, Dafne?” hän kysyi ja nosti katseensa. ”Emmekö saa mitään rangaistusta myöhästymisestä?” kysyin ja astelin opettajanpöydän luo. ”En anna näin ensimmäisenä päivänä. Onko kaikki hyvin? Näin kuinka melkein itkit, kun kirjoitit antamaani tehtävää”, opettaja kysyi ja astui eteeni. ”Tajuatte kun luette tarinani”, vastasin ja poistuin luokasta itkun partaalla. ”Daf? Mikä sulla on?”, Nevra tiedusteli kun sain sen kiinni. ”Ei mikään erikoinen. Se aine vaan ottaa päähän. En haluaisi tonkia mun menneisyyttä jollekin ventovieraalle ihmiselle”, vastasin ja Nevra ymmärsi heti. On mukavaa, että voin puhua asioistani edes hänen kanssaan. ”On typerää, etten voi laittaa aineeseen missä niitä vainoja oli. Opettaja luulisi minua kajahtaneeksi. Epäterveellisellä tavalla kajahtaneeksi”, mumisin ja Nevra naurahti. ”Hyvällä tavalla sä oletkin ihan pöpi. Kiirettä nyt, että keretään morjestamaan Erikiä ja sen uutta kaveria. P.S: se uusi kaveri ei oo varattu” Nevra sanoo ja vinkkaa mulle silmää. ”Joo, just nyt ei kamalasti kiinnosta sun poikaystäväs uudet kaverit. Meidän kannattaa mennä suoraan matematiikan tunnille, ettei taas myöhästytä!” sanoin ja Nevra seurasi minua luokkaan jossa oli kuoleman hiljaista.

torstai, 14. elokuu 2008

Kadonneet 2

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Selene

Istun taas kerran täällä huoneessani, ja kirjoitan päiväkirjaa vaikken tiedä mikä päivä tänään on. Kuitenkin, koko muu linna on aivan hiljainen. Tänään on yhdestoista syntymäpäiväni, mutta tuntuu kuin olisin elänyt vain kuusi vuotta. En muista viidestä ensimmäisestä vuodestani juuri muuta kuin vieraan naisen kasvot. Ne kummittelevat mielessäni aina silloin tällöin. Ja yksi päivä olin lukemassa kirjastossa. Siellä oli kirja joka kertoi keijuista, ja siellä oli nimi Titania. Se oli tuttu nimi, mutta täti sanoi mielikuvitukseni tekevän tepposiaan. Luulen, ettei minulle ole kerrottu kaikkea menneestä. Ja tädin huoneessa on kuva kauniista tytöstä, ja kuvan alla luki ”Dafne, suloisempana kuin koskaan”. Kun kysyin tädiltä kuvasta, hän kimmastui ja käski minun olla tutkimatta menneisyyttä. Siinä törmää kuulemma todella ikäviin asioihin. Aion tonkia vielä tädin huoneistoa tänään, kun hän lähtee maan päälle käymään asioilla ja viipyy siellä muutamia päiviä. Joku koputtaa oveen, se on varmasti Kelly, taloudenhoitajamme. Menen nyt avaamaan ja kirjoitan taas myöhemmin.

 

 

Kellyhän se siellä. Kutsui minut syömään aamiaista ja minä menin. Täti ilmoitti minulle että viipyy odotettua myöhempään, mistä olin hyvin iloinen. Nythän minulla on enemmän aikaa tonkia hänen huonettaan. Täti on ollut koko päivän hyvin tyytyväinen, ja hänen huulillaan näkyy omahyväisyys. Onni on mitä ilmeisimmin potkaissut häntä, mutten tajua mikä tekee hänet näin iloiseksi. Ennen hän on inhonnut maalla käyntiä. No, joka tapauksessa aion selvittää tämän kaiken. Onneksi ei ole kouluakaan, joten voin keskittyä. Helen tulee meille tänään, mutta se ei haittaa. Kerron hänelle, jotta hän voi auttaa minua. Apua tarvitsenkin, minun on tehtävä kaikki ensiksikin salaa, ja minun on pengottava myös kirjasto.

Taidanpa tehdä taas kerran listan joka selvittää pääni;

 

vaarat

 

1.Joku huomaa puuhani, ja kertoo tädille, joka raivostuu.

2.Saattaa paljastua jotakin, mitä en tahtoisi paljastuvan.

3.Täti huomaa muuta kautta.

 

hyödyt

 

1.Saan selville luultavasti paljonkin, tai edes vähän menneestä.

2.Saan apua Heleniltä.

3.Täti tuskin huomaa.

4.Silminnäkijät ovat lahjottavissa.

 

Hyötyjä on yksi enemmän. Miksihän minua silti hermostuttaa tuo ”vaarat” kohdan kakkonen? Mitä jos minun olisi parempi olla tietämättä kaikkea menneisyydestäni? Vielä voisin perääntyä...

perjantai, 1. elokuu 2008

Kadonneet 1

Alkusanat<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

”Minne olet vienyt tyttäreni? Maksoin hinnan lapsestani, muttet ole palauttanut häntä!” Titania kuiskasi raivoissaan kohti vettä. Hän tiesi että tuo julmuri kuunteli häntä. Yht äkkiä vesi alkoi poreilla ja aallotar nosti päätään. ”Voi, et maksanut täyttä hintaa. Mikä taas tarkoittaa, ettei minun täydy maksaa täyttä hintaa. Ja luulen, ettet halua osamaksuna puolikasta tytärtä”, se sanoi kylmän rauhallisesti. Sen siniset silmät olivat täysin rauhalliset, sillä ei ollut mitään menetettävää. Mutta Titanialla oli. Oma tytär, sekä koko elämä, jos hän jäisi kiinni. ”Tuo minulle tyttäreni, jonka ihmiset salakavalasti veivät minulta. Kolua jokainen kivenkolo, tuo hänet vaikka kuolleena, kunhan tuot, muuten et saa tytärtäsi”, aallotar jatkoi hermostumatta, hänhän oli jo menettänyt tyttärensä. Häntä ei haitannut jos tytärtä ei löytyisikään. Olihan hänellä ihmisen lapsi, jota kasvattaa. ”Tyttäresi julistettiin paholaisen tuotteeksi, ja mikäli aion löytää hänet, minustakin tulee paholaisen apuri”, Titania vastasi ääni väristen. Miten saatoin antaa tämän tapahtua, hän mietti hiljaa. ”Vai niin. Se ei minua liikuta. Minä en ole myynyt sieluani paholaiselle, toisin kuin moni muu. Minä olen syntynyt tällaisena, niin kuin tyttärenikin. Emme ole paholaisen palkka listalla. Te ihmiset uskotte mitä vain!” aallotar sanoi ja iski katseensa suoraan Titanian silmiin. ”Sinäkin olisit ollut erilainen, jos olisit halunnut. Mutta nousit rantaa kahdentenatoista syntymäpäivänäsi, täyden kuun aikaan. Ja muutuit ihmiseksi. Ja niin käy myös rakkaalle Dafnelleni, mikäli et palauta häntä sinne minne hän kuuluu” aallotar sanoi ja huomasi Titanian kasvojen muuttuvan raivosta punaisiksi. ”Minä en ole niin kuin te!” hän raivostui. ”Voi kyllä olet, rakas sisko. Mutta valitsit elämän ihmisenä, toisin kuin minä. Missä olet nyt? Katso missä minä olen? Sinä olet vain köyhä nainen kujilla ja minä aallotar, korkein sellainen. Olet pelkkä luuseri, mutta en voi valita. Sinä saat tuoda Dafnen kotiinsa, ja saat omasi. Mutta kiirehdi. Tyttäresi on veden oma ensi täysikuuhun mennessä”, aallotar sanoi ja lipui takaisin veteen kylmä hymy huulillaan. ”En ole siskosi enää!” Titania karjui mutta tiesi, ettei aallotar kuunnellut enää. Hän kääntyi ja painoi päänsä alas. ”Minun on pakko löytää Dafne. Selene ei saa kärsiä siitä, että hän on entisen aallottaren tytär, ja että hänen äitinsä on tehnyt typeriä valintoja”, Titania mumisi ja lähti kävelemään kohti odottavaa

maailmaa.