Seurasin tyttöä halki puutarhan, haistellen ihanaa ilmaa, ja tuntien itseni pitkästä aikaa iloiseksi. Vihdoin paikka missä sain olla ilman kipua ja tuskaa, pelkoa kuolemasta.

"Mitä mietit?" tyttö kysyi ja otti käsistäni kiinni. Tunsin kuinka lämpö huokui ruumiiseeni ja tunsin kuinka tyttö oikeasti välitti.

"Ei sillä ole väliä. Kuka sinä olet?" kysyin ja hipaisin tytön olkapäätä. Huomasin, että siihen oli tatuoitu sininen ruusu. "Saatko tekstistä selvää?" tyttö kysyi, ja huomasin pientä, sievää tekstiä.

"En, mitä siinä lukee?" kysyin, ja tyttö vastasi: "Särkynyt Sydän Itkee Ainiaan Taivaanrannan Toisella Puolella." Kun katsoin ylös, tytön kauniisiin silmiin, huomasin että silmissä kimalsivat kyyneleet. "Mi.." aloitin, mutta tyttö keskeytti minut kädellään. "Se on pitkä tarina, mutta luulen, että sinun olisi hyvä kuulla se. Mennään tuon suihkulähteen partaalle", tyttö osoitti kaunista enkeli suihkulähdettä. "Okei", vastasin ja istahdin. "Niin. Muutama vuosi sitten elin vielä teidän maailmassanne. Olin iloinen ja hymyilevä tyttö, niinkuin kaikki sanoivat. Sisintäni kaiversi kuitenkin suuri suru. Tai oikeastaan surkeiden sattumien summa", tyttö aloitti.

"Oli aurinkoinen aamu, mutten arvostanut sitä. Olin taas nähnyt sitä samaa unta, eikä mikään voinut enää pelastaa sitä päivää. Kun nousin, huomasin itkeneeni taas yöllä. Annica kurkisti oven suusta ja istui sängylleni. "Voi kultapieni kun voisin auttaa sua!"