Alkusanat<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

”Minne olet vienyt tyttäreni? Maksoin hinnan lapsestani, muttet ole palauttanut häntä!” Titania kuiskasi raivoissaan kohti vettä. Hän tiesi että tuo julmuri kuunteli häntä. Yht äkkiä vesi alkoi poreilla ja aallotar nosti päätään. ”Voi, et maksanut täyttä hintaa. Mikä taas tarkoittaa, ettei minun täydy maksaa täyttä hintaa. Ja luulen, ettet halua osamaksuna puolikasta tytärtä”, se sanoi kylmän rauhallisesti. Sen siniset silmät olivat täysin rauhalliset, sillä ei ollut mitään menetettävää. Mutta Titanialla oli. Oma tytär, sekä koko elämä, jos hän jäisi kiinni. ”Tuo minulle tyttäreni, jonka ihmiset salakavalasti veivät minulta. Kolua jokainen kivenkolo, tuo hänet vaikka kuolleena, kunhan tuot, muuten et saa tytärtäsi”, aallotar jatkoi hermostumatta, hänhän oli jo menettänyt tyttärensä. Häntä ei haitannut jos tytärtä ei löytyisikään. Olihan hänellä ihmisen lapsi, jota kasvattaa. ”Tyttäresi julistettiin paholaisen tuotteeksi, ja mikäli aion löytää hänet, minustakin tulee paholaisen apuri”, Titania vastasi ääni väristen. Miten saatoin antaa tämän tapahtua, hän mietti hiljaa. ”Vai niin. Se ei minua liikuta. Minä en ole myynyt sieluani paholaiselle, toisin kuin moni muu. Minä olen syntynyt tällaisena, niin kuin tyttärenikin. Emme ole paholaisen palkka listalla. Te ihmiset uskotte mitä vain!” aallotar sanoi ja iski katseensa suoraan Titanian silmiin. ”Sinäkin olisit ollut erilainen, jos olisit halunnut. Mutta nousit rantaa kahdentenatoista syntymäpäivänäsi, täyden kuun aikaan. Ja muutuit ihmiseksi. Ja niin käy myös rakkaalle Dafnelleni, mikäli et palauta häntä sinne minne hän kuuluu” aallotar sanoi ja huomasi Titanian kasvojen muuttuvan raivosta punaisiksi. ”Minä en ole niin kuin te!” hän raivostui. ”Voi kyllä olet, rakas sisko. Mutta valitsit elämän ihmisenä, toisin kuin minä. Missä olet nyt? Katso missä minä olen? Sinä olet vain köyhä nainen kujilla ja minä aallotar, korkein sellainen. Olet pelkkä luuseri, mutta en voi valita. Sinä saat tuoda Dafnen kotiinsa, ja saat omasi. Mutta kiirehdi. Tyttäresi on veden oma ensi täysikuuhun mennessä”, aallotar sanoi ja lipui takaisin veteen kylmä hymy huulillaan. ”En ole siskosi enää!” Titania karjui mutta tiesi, ettei aallotar kuunnellut enää. Hän kääntyi ja painoi päänsä alas. ”Minun on pakko löytää Dafne. Selene ei saa kärsiä siitä, että hän on entisen aallottaren tytär, ja että hänen äitinsä on tehnyt typeriä valintoja”, Titania mumisi ja lähti kävelemään kohti odottavaa

maailmaa.