Kävelin puistossa hermostuneena odottaen Ronjaa, joka toisi mukanaan rakkaan veljeni.

"Lua!"kuului yhtäkkiä selkäni takaa ja käännyin. "Veli!"minä parkaisin ja juoksin veljeni kaulaan. "Voi Lua pieni, miten sinä olet tänne joutunut?"veli kysyi ja tunsin hänen kyyneleensä. "Olen koomassa, ja joudun palaamaan takaisin omaan maailmaani minä hetkenä hyvänsä",vastasin ja irrottauduin hänestä. Veli loisti, samoin tavoin kuin Ronjakin. "Ronja", kuiskasin. "Sinä toit veljeni takasisin." Ryntäsin Ronjan kaulaan ja itkin itkemästä päästyäni.

Kun itkut oli itketty, istuuduimme suihkulähteen reunalle. "Pian sinun on mentävä, sisko. Mutta muista, että jokainen päiväsi äidin ja isän kanssa on lahja. Ja se, ettei minun kuolemani ollut sinun syytäsi. Et olisi saanut nähdä sitä kaikkea", veli kuiskasi viimeiset lauseet hiljaa ja käänsi katseensa pois. "Ja minä olen turvanasi aina."

Aina..

Olen turvanasi aina.

"Lua, oi rakas lua!", kuulin äidin äänen. "Lääkäri, hän heräsi!""Ei hätää äiti, olen tässä aina", kuiskaan.

Aina..

 

 

Tähän päättyy Luan tarina, ainakin tältä erää. Pian alkaa uusi tarina Selene & Dafne, muistathan seurata sitäkin. :)