Dafne<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

”Hei Daf, tulisit jo! Me myöhästytään kohta tunnilta”, Nevra sanoi ja vilkuili kelloon. ”Joo, joo! Minkä minä sille mahdan, että kirjani päättävät pudota juuri ennen hissan tuntia?” huudahdan ja kiiruhdamme yhdessä historian luokkaan. ”Toivo vaan, ettei hissan maikka ole vielä luokassa. En haluaisi myöhästyä ekana päivänäni!” Nevra vaahtoaa ja vetää henkeä avatessaan luokan oven. ”Aah, te taidatte olla Nevra ja Dafne? Minä olen historian opettajanne Alicia-Carrie Nomstrong. Mikä on syy myöhästymiseenne?” nainen luokassa esittäytyi ja osoitti meille istumapaikat. Vilkaisin Nevraa, ja päätin vastata. ”Anteeksi nti. Nomstrong. Minun reppuni hajosi ja kaikki kirjat levisivät käytävälle. Nevra jäi odottamaan minua, ja myöhästyi näin itsekin”, selitin. Opettaja nyökkäsi ja hymyili. ”Suosittelen ostamaan ensi kerralla uuden repun, ennen kuin se hajoaa”, hän sanoi ja kääntyi taululle päin. Istuuduin ja koko luokka tirskui. Minkä minä sille mahdan, jos elän köyhässä perheessä? Sitä en kuitenkaan sano ääneen, vaan jään kuuntelemaan opettajaa. ”Tänään meillä ei olekaan historiaa, koska haluan tutustua teihin luokanvalvojana. Kaikkihan tietävät että herra Mical on lomalla tämän lukuvuoden, mutta palaa opettamaan teitä yhdeksännelle luokalle”, opettaja selitti ja jakoi papereita. Kun hän oli jakanut kaikki paperit, hän jatkoi: ”Saatte kirjoittaa itsestänne, mistä tahansa; harrastuksista, unelmista, koulusta, vapaa-ajasta, ynnä muusta sellaisesta. Teillä on koko tunti aikaa, ja loput saatte läksyksi. En anna rajoja, mutta toivon että teette mahdollisimman tarkan kertomuksen itsestänne. Kertomuksenne vaikuttaa äidinkielen arvosanaan, sovimme siitä nti. Ciriaksen kanssa. Voitte aloittaa.” Minun kertomuksestani ei pitkä tulisikaan, ajattelin mutta rupesin kuitenkin kirjoittamaan.

 

Arvoisa nti. Nomstrong,

toivon ettette pahastu siitä, ettei minulla ole paljonkaan kerrottavaa itsestäni. Yritän kuitenkin.

Olen siis Dafne, ja asun nykyään tätini luona. Ensimmäiset kymmenen vuottani elin pelossa. Minut oltiin julistettu paholaisen apuriksi, ja minua vainottiin. Viisi vuotta sitten minut kuitenkin vapautettiin tuosta luulosta, joka ei ollut totta. Vaikka nykyään historian kirjoissa väitetään, että noita vainoja ei ole nykyaikana, niitä oli vielä viisi vuotta sitten pienessä kylässä jossa olin vankina. Asuin silloin kaukana täältä, ja siellä ei ollut näin kehittynyttä. Onnekseni tätini Titania löysi minut, ja toi minut tänne asumaan. En kuitenkaan syytä ketään, edes heitä jotka pitivät minua vankinaan. He elivät ajassa, joka täällä elettiin satoja vuosia sitten. He eivät olleet kehittyneet samalla tavalla kuin kaikki täällä.

Joka tapauksessa, asun nyt koulun lähellä olevassa talossa tätini Titanian kanssa. Täti on aika suruinen, enkä osaa auttaa häntä. Enkä tiedä mitään hänen menneisyydestään, tai äidistäni. Luulen että äitini tapettiin vainoissa, mutta täti ei suostu puhumaan asiasta.

Nykyään minulla on kaikki hyvin, vaikka kaikki kiusaavatkin minua koska olen köyhä. Siksi he nauroivat minulle myös tänä aamuna kun te kehotitte minua ostamaan uuden repun. Minulla ei ole varaa siihen.

 

Kun sain lauseen loppuun kello soi. ”Noniin lapsukaiset. Voitte mennä välitunnille ja tämä tehtävä on ensimmäinen kotitehtävänne tänä vuonna”, opettaja sanoi ja koko luokka ryntäsi ulos. ”Tuletko sinä Daf?” Nevra kysyi, kun pakkasin kirjoja. ”Tulen kohta perässä. Tavataan katoksen alla”, vastasin ja Nevra meni menojaan. ”Opettaja”, aloitin. ”Niin, Dafne?” hän kysyi ja nosti katseensa. ”Emmekö saa mitään rangaistusta myöhästymisestä?” kysyin ja astelin opettajanpöydän luo. ”En anna näin ensimmäisenä päivänä. Onko kaikki hyvin? Näin kuinka melkein itkit, kun kirjoitit antamaani tehtävää”, opettaja kysyi ja astui eteeni. ”Tajuatte kun luette tarinani”, vastasin ja poistuin luokasta itkun partaalla. ”Daf? Mikä sulla on?”, Nevra tiedusteli kun sain sen kiinni. ”Ei mikään erikoinen. Se aine vaan ottaa päähän. En haluaisi tonkia mun menneisyyttä jollekin ventovieraalle ihmiselle”, vastasin ja Nevra ymmärsi heti. On mukavaa, että voin puhua asioistani edes hänen kanssaan. ”On typerää, etten voi laittaa aineeseen missä niitä vainoja oli. Opettaja luulisi minua kajahtaneeksi. Epäterveellisellä tavalla kajahtaneeksi”, mumisin ja Nevra naurahti. ”Hyvällä tavalla sä oletkin ihan pöpi. Kiirettä nyt, että keretään morjestamaan Erikiä ja sen uutta kaveria. P.S: se uusi kaveri ei oo varattu” Nevra sanoo ja vinkkaa mulle silmää. ”Joo, just nyt ei kamalasti kiinnosta sun poikaystäväs uudet kaverit. Meidän kannattaa mennä suoraan matematiikan tunnille, ettei taas myöhästytä!” sanoin ja Nevra seurasi minua luokkaan jossa oli kuoleman hiljaista.